Sivut

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Mustikka-mantelikääretorttu


"Kun minusta tuntui, että tarvitsin hiukan ravintoa, livahdin ruokasäiliöön kun reitti oli selvä ja otin kakun. Todella hyvän kakun... kääretortun... en tiennytkään, että sellaisia vielä tehdään. Sitten etsiskelin maitotilkkasta ja löysin kulhollisen kermavaahtoa jäähuoneesta. Minulla oli sievä ja sovelias ateria."


Kyseinen lainaus on L. M. Montgomeryn kirjasta "Pat, Vanhan kartanon valtiatar", jota luen tällä hetkellä. (Tyttökirjat vaan kuuluvat kesään!) Moisen kuvauksen jälkeen minun alkoi hurjasti tehdä mieli leipoa kääretorttua. Sain myös Annin innostumaan ajatuksesta, vaikka olimme molemmat lukeneet paljon repeilevistä vegaanisista kääretortuista. En ollut tainnut tehdä kääretorttua sitten yläasteen kotitaloustuntien, jolloin yhä aivan tyytyväisenä vatkailin yhteen sokeria ja kananmunia. Nyt munat olivat sitten pannassa, joten täytyi soveltaa.

Luettuamme kasan vegaanisia ja ei-vegaanisia kääretorttuohjeita internetin ihmemaasta, tunsimme olevamme riittävän perehtyneitä aiheeseen ja uskaltauduimme ryhtyä luomistyöhön. Päätimme rakentaa reseptin No Egg -kananmunankorvikkeen varaan, jota olimme molemmat hankkineet, sitä kuitenkaan aiemmin kokeilematta. Taikinasta tuli sanalla sanoen täydellistä! Se oli kuohkea, tuoksuva ja rakenteeltaan oivallinen. Vielä uunin jälkeenkin se toimi kuin ajatus! Täyte oli hyvänmakuinen ja raikas, joskin vispi oli kenties hieman liian löysää, mikä hieman hankaluutti rullaamista. Lopputulosta se ei kuitenkaan paljoa haitannut.

Mustikka-mantelikääretorttu

Ainekset
  • 8 kukkurallista teelusikallista Orgranin No Egg -kananmunankorviketta
  • 240 ml vettä
  • 2,5 dl tummaa ruokosokeria
  • 1,5 dl puolikarkeita spelttijauhoja
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl perunajauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl vaniljanmakuista soijajuomaa
  • 3 pientä banaania
  • 200 g pakastemustikoita
  • 2 tl perunajauhoja
  • 1/2 tlk (á 300 ml) soijavispiä (käytimme SoyaToo!:n Soya Whipiä)
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1/2 dl mantelirouhetta
  • tumma ruokosokeria
  • vaniljanmakuista soijajuomaa

Ohje
  • Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  • Vispaa korvikejauhe ja vesi vaahdoksi.
  • Lisää sokeri ja vatkaa vielä hetki.
  • Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe.
  • Kaada kuivat aineet vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  • Lisää vielä soijajuoma, kunnes taikina on sopivan juoksevaa.
  • Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin keskitasolla noin 6-8 minuuttia.
  • Muussaa sillä välin banaanit ja sekoita perunajauhot mustikoiden joukkoon.
  • Vatkaa soijavispi kiinteähköksi vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla ja sekoita joukkoon mantelirouhe.
  • Otettuasi pohjan pois uunista ripottele sen pinnalle sokeria ja asettele sen päälle leivinpaperi. Laita sitten pohjain päälle toinen uunipelti ja käännä koko juttu ympäri. Irrota sitten varovasti alkuperäinen leivinpaperi pohjasta.
  • Kostuta pintaa soijajuomalla ja levitä päälle banaanimössö, mustikat ja vispi. Kääri torttu sitten varovaisesti rullalle.
  • Irrotta leivinpaperi ja asettele tarjolle. Ripottele pinnalle halutessasi mantelirouhetta.


Taisimme molemmat innostua tästä kääretortusta kenties enemmän kuin on normaalia, mutta se oli todella hyvää! Seuraava visiomme kääretortturintamalla on kehittää kenties jokin suklainen versio aiheesta... Ja kohta kypsyvät marjatkin :) Sitä odotellessa, hyvää kesää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti