Sivut

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Texmex-pikkupizzat


Minulla on paha tapa tarjota ihmisille ruokia, joita en itse ole maistanut aiemmin. Viime sunnuntaina tein sitä maksusta, pitäessäni ravintolapäivän kahvilaa. Onneksi pikkupizzat maistuivat todellisuudessa vielä paremmilta kuin päässä! Omaksi suosikikseni päätyivät texmex-pizzat, jonka ohjeen haluaisin tässä nyt jakaa.

Ainekset
  • 1 pkt (á 8 kpl) minitortilloja
  • n. 3 dl soijarouhetta
  • 1 pss taco-maustetta
  • 1 prk salsaa
  • 1 pkt kirsikkatomaatteja
  • paprika
  • 1 prk maissia

Ohje
  • Levitä tortillat kahdelle uunipellille.
  • Laita soijarouhe kulhoon, sekoita joukkoon mausteseos ja kaada päälle kiehuvaa vettä, niin että rouhe peittyy.
  • Soijarouheen turvotessa pese ja pilko kirsikkatomaatit ja paprika, valuta maissi.
  • Levitä salsa tortilloille, annostele päälle soijarouhe ja kasvikset.
  • Paista 200-asteisessa uunissa kunnes pohja on melko kova, muttei vielä ruskea.

Toiset minipizzani olivat ohrarieskapohjaisia. Keitin niihin tomaattikastikkeen tomaattimurskasta, tomaattipyreestä ja oliiviöljystä (suolalla, sokerilla,) oreganolla ja grillimausteella höystettynä. Lisäsin kastikkeeseen myös härkäpapujauhoja proteiiniksi. Kastikkeen päälle pizzat saivat kirsikkatomaatteja, paprikaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Paiston jälkeen peitin pizzat rucolalla.

Ravintolapäivän tarjoiluja: pikkupizzoja, minttu- ja mokkapaloja,
karjalanpiirakoita, raakasuklaata sekä laskiaispullia manteli- ja hillotäytteillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti