Tämän ohjeen alkuperäinen inspiraatio on Valion pinaatti-tonnikalarulla, mutta kuten arvata saattaa, ohjeella ei esikuvansa kanssa kuitenkaan ihan hirveästi ole yhteistä.
Ainekset
- 2 pss pakastepinaattia
- 50 g margariinia
- 2 rkl soijajauhoja
- 5,5 dl kaurajuomaa
- 1 tl suolaa
- 1 tl sokeria
- 2,5 dl vehnäjauhoja
- 1 pkt papumixiä
- 1 punasipuli
- 1 dl tilliä
- 1 rss Tofutti-tuorejuustoa (Garlic & Herb)
- 1 dl soijajogurttia
- mustapippuria
Ohje
- Hauduta pinaattia rasvassa kattilassa, kunnes neste on suunnilleen haihtunut. Anna jäähtyä.
- Sekoita soijajauhot desiin kaurajuomaa. Lisää loppu kaurajuoma, suola, sokeria, pinaatti ja jauhot.
- Kaada uuninpellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä.
- Muussaa sillävälin papuja hieman, pilko tilli ja punasipuli ja sekoita täytteen ainekset keskenään.
- Levitä täyte pohjalle ja rullaa kuten kääretorttu.
- Kuumenna uunin keskiosassa 225 asteessa 10-15 minuuttia.
- Leikkaa paloiksi ja tarjoile.
Kuvassa pinaattirulla ja pestokierteitä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti