Sivut

torstai 12. heinäkuuta 2012

Pähkinä-suklaakakku




Ruokani saavat useimmiten hyvän vastaanoton kaikilta syöjiltä, mutta tällä kakulla sain kyllä aikaan tyytyväisimmät mutinat aikoihin.

Ihan ensiksi täytyy sanoa, että Saran pitäisi saada joku palkinto tästä kakusta - maailman paras, nopea ja ihan oikeasti aika helppo tehdä. Ja mikä parasta: helppo muokata fiiliksen mukaan. Viimeisen lomapäivän kunniaksi iski leipomisinto. Kookosvispi on ollut jo hetken Vegekaupasta loppu, joten turvauduin samaan kikkaan kuin Nella minttusuklaakakussaan, joka sekin on variaatio Saran aiemmin mainitusta ylimaallisesta kakusta, ja käytin Alpron soijavispiä. Suklaaksi kelpaa mikä tahansa hyvä tumma suklaa, minä suosin Brunbergia siksi, että maku on yksinkertaisesti kaikkein paras.

Margariinin sijaan päätin käyttää pohjassa maapähkinävoita - ja niin tulen varmasti tekemään tämän jälkeen aina kun mahdollista! Maapähkinävoin mittaaminen tosin osoittautui hivenen konstikkaaksi, kun puoli desiä ei riittänytkään ja kädet olivat yltä päältä maapähkinävoissa ja keksimurskassa. Luulen, että hieman vajaa desi on aika realistinen arvio siitä, paljonko voita lopulta käytin. Taikina on hyvää, kun se on helppo painella vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Ainekset
  • 150 g (n.10 kpl) täysjyvädigestivejä
  • n. 3/4-1 dl maapähkinävoita
  • 1 prk Alpron Airy & Creamy -soijavispiä
  • 150 g tummaa suklaata
  • hasselpähkinärouhetta
Ohje
  • Murskaa digestivet ja nypi keksimurskan joukkoon maapähkinävoi.
  • Painele seos leivinpaperilla vuoratun vuoan (halkaisija 22 cm) pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan täytettä.
  • Vaahdota soijavispi ja lisää sulatettu suklaa, kun vispi alkaa olla kiinteähköä.
  • Kaada vuokaan pohjan päälle ja tasoita nuolijalla tai lastalla. Ripottele päälle hasselpähkinärouhetta.
  • Laita jääkaappiin tekeytymään niin pitkäksi aikaa kuin maltat. Muutaman tunnin päästä kakku oli jo aika hyvää, parhaimmillaan se lienee seuraavana päivänä.

6 kommenttia:

  1. Ai kun kuulostaa herkulta. Ja loistava oivallus tuo maapähkinävoi pohjassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Suosittelen todellakin kokeilemaan tuota maapähkinävoita keksipohjassa, on todellakin aivan järjenvastaisen hyvää.

      Poista
  2. Hei. Minkä kokoiseen vuokaan teit kakun?

    VastaaPoista
  3. Heippa! Meinaan napata vinkkejä tästä! Ensimmäistä kertaa kokeilen tällaista joten innolla odotan! Bloginne on muutenkin kivan oloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Kiitos kommentista! Kuvista ja kirjoituksestasi päätellen kokeilusi onnistui hyvin :) (Pitänee itsekin kokeilla jossain kohtaa suklaan ja mustikan yhdistelmää!)

      Toivottavasti jatkossakin löytyy ideoita puolin ja toisin!

      Poista