Sivut

perjantai 20. syyskuuta 2013

Pähkinäinen kukkakaalipyree




Minun on jo parin päivän ajan tehnyt mieli valmistaa jotain kukkakaalista. Kun sitten astuin kauppaan ja löysin sieltä varsin kauniin vihreän sävyisen romanesco-kukkakaalin, piti sitä tietenkin päästä kokeilemaan! Olen ollut hieman syysflunssassa, joten valkosipuli oli luonnollinen valinta ja suutuntumaa pyreeseen sai taas pähkinämurskalla.

Pyreeseen sopii myös tavallinen kukkakaali, sillä villistä ulkonäöstään huolimatta romanesco muistutti sitä maultaan hyvin paljon.

Ainekset
  • pieni (romanesco-)kukkakaali
  • kourallinen saksanpähkinöitä
  • yksikyntinen valkosipuli tai 3-5 valkosipulinkynttä
  • öljyä paistamiseen
  • suolaa, pippuria

Ohje
  • Irrota kukkakaalista lehdet ja leikkaa irti pala varren päästä.
  • Höyrytä tai keitä kukkakaali pienessä määrässä vettä pehmeäksi. Anna jäähtyä.
  • Pilko valkosipuli pieneksi ja muserra pähkinät palasiksi.
  • Lämmitä öljy pannulla ja paahda valkosipulit ja pähkinät. (Riittävän kypsyyden huomaa parhaiten valkosipulin tuoksusta, joka on voimakkaimmillaan kun valkosipuli on kypsynyt sopivasti.)
  • Säästä osa keitinvedestä, pilko kukkakaalia karkeasti pienemmäksi ja soseuta se sauvasekoittimella.
  • Mausta sose suolalla ja pippurilla, sekoita joukkoon valkosipuli ja saksanpähkinät.

Kukkakaalipyree on hyvää paitsi lisukkeena myös esimerkiksi maustamattomien ruissipsien päällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti