Kuva-arvoitus: mitä mantelirouheesta muodostuu? |
Tein ensimmäistä kertaa elämässäni keikauskakkua helmikuussa, sillä kertaa ananaksesta - samoin maaliskuussa. Tässä kuussa oli sitten marjojen vuoro ja pakastimen syövereistä löytyikin sopivasti pussillinen mustaherukoita.
Ainekset
- 2 rkl agavesiirappia
- 2 rkl sokeria
- 2-5 dl (mustia viini)marjoja
- 0,5 dl mantelirouhetta
- 3,5 dl (täysjyväspeltti)jauhoja
- 1 dl (luomu ruoko)sokeria
- 2,5 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 rkl kanelia
- 1 tkl kardemummaa
- ripaus suolaa
- 2 pienehköä banaania
- 0,5 dl öljyä
- 1,5 dl kasvijuomaa (esim. kaura- tai soijajuomaa)
Ohje
- Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
- Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
- Valuta vuokaan agavesiirappi, sekoita sokerit marjojen joukkoon ja kaada vuoan pohjalle.
- Ripottele marjojen joukkoon mantelirouhe.
- Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
- Muussaa banaanit pienemmässä kulhossa, sekoita joukkoon öljy ja kasvijuoma.
- Kaada seos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
- Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 40 minuutin ajan.
- Tarkista veitsen avulla ettei kakku juutu kiinni reunoihin, anna kakun jäähtyä puolisen tuntia ja kumoa se.
- Koristele halutessasi mantelirouheella.
Kakkuun voi käyttää myös muita marjoja, esimerkiksi mustikat sopisivat siihen varmasti todella hyvin. Punaherukoita käytettäessä sokerin määrää voi ehkä lisätä.
Niin ja kuva-arvoituksen ratkaisu: mantelirouheesta muodostuu mustaherukan marja ja lehti - luovaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti