Piiraan oudolle nimelle löytyy selitys. Selailin pari päivää sitten Vegestan-kasviskeittokirjaa, jonka hummus-ohjeista kolmas ja viimeinen oli makealle hummukselle. Johdannossaan kirjan tekijä kertoi käyttävänsä tätä ohjetta välillä piirakan täytteenä esimerkiksi mantelilastuilla kuorrutettuna. Mantelin suurena ystävänä ihastuin tähän ajatukseen ja päätin kehitellä kirjan hummus-reseptin pohjalta oman makean kikhernepiirakkani.
Alkuperäisessä hummus-ohjeessa käytettiin tahinia, mutta sitä ei tällä hetkellä löydy varastojeni syövereistä, joten korvasin sen seesaminsiemenillä. Samoin taatelisiirapin ja hunajan väliltä päädyin agavesiirappiin, sillä hunajaa en itse käytä ja no, taatelisiirappia on tullut viime aikoina vastaan varsin vähänlaisesti.
Piirakasta tuli oikein hyvä, joskin mantelilastujen määrä jäi suunniteltua pienemmäksi, sillä pussista olikin jäljellä luultua vähemmän. Suht' terveellinenkin se on sisältäessään mantelia, seesaminsiemeniä sekä kikherneitä. Mikäli piirakka tuntuu tällaisenaan liian kuivalta suunnittelin ainakin itse vaahdottavani sen seuraksi huomenna kasvisvispiä ja maustavani sitä kenties hieman manteliaromilla, sillä pitäähän teemassa pysytellä!
Ainekset
- 200 g kuivattuja kikherneitä
- 2 kanelitankoa
- 1 dl mantelijauhoja
- 2 dl täysjyväspelttijauhoja
- 2 rkl täysruokosokeria
- 1/2 tl leivinjauhetta
- 70 g margariinia
- 2 rkl vettä
- margariinia piirakkavuoan voiteluun
- 4 rkl seesaminsiemeniä
- 2 rkl täysruokosokeria
- 2 rkl agavesiirappia
- 2 tl kanelia
- 1 tl kardemummaa
- n. 2 rkl mantelilastuja (tai vaikka 1 dl, mikäli kaapista tai kaupasta löytyy)
- öljyä
- sokeria
Ohje
- Liota kikherneitä yön yli runsaassa vedessä.
- Ota pari ruokalusikallista herneitä sivuun, laita loput kattilaan kiehumaan (vaihda vesi).
- Anna kikherneiden kiehua noin vartin ajan ja kuori sitten pois pinnalle muodostunut vaahto. Lisää kanelitangot ja keitä vielä noin tunnin ajan, kunnes kikherneet ovat kypsiä.
- Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä noin puolen tunnin ajan.
- Tee sillä välin taikina: Sekoita keskenään kuivat aineet, nypi joukkoon rasva ja lisää vesi. Sekoita tasaiseksi.
- Voitele piirakkavuoka (omani halkaisija oli 27 cm) ja taputtele taikina sen pohjalle ja reunoille.
- Paahda seesaminsiemenet pannulla.
- Poista kanelitangot sekä kaada pois kikherneiden ylimääräinen vesi (sitä voi jäädä n. desin, kahden verran).
- Lisää seesaminsiemenet, sokeri, siirappi ja mausteet kikherneiden joukkoon ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi (voit tarvittaessa lisätä vettä).
- Levitä hummus piirakkapohjan päälle ja ripottele pinnalle mantelilastut.
- Paista 175-asteisessa uunissa 45 minuutista vajaaseen tuntiin, kunnes piiras ja mantelilastut ovat saaneet hieman väriä.
- Paahda alussa talteen otetut kikherneet pannulla öljyssä, anna jäähtyä hieman ja ripottele hieman sokeria päälle. Ravistele pannua hyvin niin että kikherneet sokeroituvat joka puolelta.
- Ripottele paahdetut kikherneet piirakan päälle. Tarjoile halutessasi vaahdon kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti