Sivut

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vihersmoothie

Kippis kuluneelle kesälle!

Hetkittäin (kuten eilisten soijarouhepasteijojen jälkeen) on olo, että pitäisi syödä oikein paljon vihanneksia. Koska olen viime aikoina ollut erityisen ihastunut sauvasekoittimeeni ja surrautellut sillä lähes kaikkea keitoista mehuihin, päädyin jälleen smoothieen. Olen myös aina pitänyt väriteemoista - myös ruuanlaitossa (kuten syntymäpäivilläni tai pikkujouluissani käyneet tietävät) -, joten päädyin shoppailemaan HeVi-osastolta kaikkea vihreää.

Ainekset
  • 2 kiiviä
  • 1 avokado
  • 1 lehtiselleri
  • 1 kurkku
  • (vettä)

Ohje
  • Pese kiivit hyvin (esimerkiksi ruokasoodalla), leikkaa pois kannat ja pilko kuorineen soseutusastiaan. (Kiivin kuorissa on paljon kuitua ja ravinteita. Jos kuitenkin koet ajatuksen kuorista liian häiritsevänä, voit myös leikata ne pois.)
  • Halkaise avokado, poista siemen, kaavi hedelmäliha pois lusikalla ja lisää kiivien sekaan.
  • Lisää joukkoon hyvin pesty lehtisellerin varsi pilkottuna ja soseuta kevyesti. 
  • Pese lopuksi kurkku ja pilko se muiden kasvisten sekaan. Anna sauva- tai tehosekoittimesi käydä kunnes kurkun kuori on aivan pieninä palasina.
  • Voit halutessasi lisätä joukkoon myös vettä, mikäli haluat smoothiestasi juoksevampaa.

Toki mitä hedelmiin ja vihanneksiin tulee, mitä enemmän värejä, sen parempi. Mutta sitä varten ovat ne päivän muut ruokailut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti