Sivut

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Peruna-nokkoslätyt


Pienen painostuksen alla myös villivihannesennakkoluuloinen piintynyt sekasyöjä uskalsi maistaa palasen, ja pisteli näitä sen jälkeen hyvällä halulla kolme. Ohjeesta tulee pannun koosta riippuen 12-20 lättyä.

Noin 7 dl vettä (taikinaan)
0,5 dl rypsiöljyä
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl mannaryynejä (tai vehnäjauhoja)
0,5 dl ruisjauhoja (tai vehnäjauhoja)
2 isoa keitettyä perunaa
noin 1 ltr tuoretta nokkosta löyhästi mitattuna
4 dl kauramaitoa
1,5 tl suolaa
0,5 dl (fariini)sokeria

Huuhdo nokkoset, jos on tarpeen. Ryöppää ne. (Kiehauta.) Keitinvesi on hyvää lannoitetta kukille ja muille kasveille, ja sillä ruiskuttamalla voi myös karkottaa kirvoja. Kuori ja muussaa perunat. Silppua keitetyt nokkoset. Sekoita kaikki aineet vispilällä ja anna turvota hetki. Paista öljyssä. Tarjoa esimerkiksi kuusenkerkkäsiirapin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti